3.9.2016

kuka MINÄ olen? millainen MINÄ olen?

Eron jälkeen olen joutunut miettiä uudelleen itseäni. Kuka minä olen? Millainen minä olen? Mistä minä pidän? Millainen haluan olla? Mistä haaveilen?

Ennen olin avopuoliso, kihlattu, äiti, perheellinen.
´´Hei, olen petra, 4-vuotiaan pojan äiti, yhden miehen kihlattu, kahden kissan omistaja, lastenohjaaja. kiitos meillä menee hyvin, perus arkea. Olen onnellinen.``
Tykkäsin perus tasaisesta arjesta, en kaivannut lapsivapaata tai luksusta. Rakastin sitä turvan tunnetta.
Oli perus perheellisen haaveita: omakotitalo/osake, häät, lisää lapsia, korkeampaa koulutusta, hienompi auto, lisää lomamatkoja...
Tiesin elämäni, tiesin paikkani, ei minun tarvinut miettiä sen enempää noita ylläolevia kysymyksiä. Olin kokonainen. Olin onnellinen. Mieheni jakamassa tätä elämää kanssani ja yhteinen lapsemme riitti minulle, en kaivannut muuta.


Nyt joudun tutustumaan itseeni uudelleen. Uuteen minään. Olisi ehkä helpompaa, jos olisin joskus ollut jo tässä tilanteessa aikuisiällä. Mutta kun miettii, että en ainakaan voi olla enään sitä mitä kuluneen viisi vuotta olin tai joksi kasvoin, mutta en varsinkaan ole se sama Petra, joka olin viisi vuotta sitten. Kuka sitten olen?
Minä reilu 5-vuotta sitten


´´Hei, olen Petra, 21-vuotias vähän hukassa oleva nainen, 4-vuotiaan pojan äiti. Lasten ohjaaja ja kahden kissan omistaja.``

En vielä tiedä millainen oikeasti olen nykyään, mutta haluaisin olla positiivinen, sosiaalinen, fiksu, mukava, helposti lähestyttävä, rento, huolehtiva, hyvä äiti, mukava nuori nainen, liikoja stressaamatta järjestelmällinen ja ahkera.

Tykkään sisustaa, vaikken osaa. Tykkään nähdä kavereita ja käydä töissä, tykkään kahvista, kesästä, lapsestani, hyvistä yöunista ja pitkistä aamuista.
Luulen, että tykkään myös vapaa-ajasta ilman lastani. Luulen, että opin tykkäämään lenkkeilystä jota olen ennen vihannut.

Haaveilen päivästä, jolloin tiedän täsmälleen kuka minä olen ja mitä minä haluan. Haaveilen edelleen lapsista, mutta alan pikkuhiljaa totuttaa itseäni ajatukseen, että minulle riittää tuo yksi.
Haaveilen edelleen paremmasta taloudesta (parempi palkkaisesta työstä) mutta totean, että me pärjätään näinkin. Haaveilen päivästä, jolloin voin katsoa ex-kihlattuani tuntematta mitään sen suurempaa (vihaa/rakkautta/katkeruutta).
Haaveilen päivästä, jolloin huomaan että kyllä minä olenkin taas onnellinen ja hyvinvoiva.

´´Hei, olen Petra, 21-vuotias selviytyjä nainen, 4-vuotiaan pojan äiti, lastenohjaaja ja kahden kissan omistaja. Avoin sille mitä maailma haluaa minulle tarjota.
Kiitos, kyllä mä selviän mistä vaan ja tulen vielä olemaan onnellinen``


PS. Tulossa on muitakin postauksia eroon liittyen, sekun nyt on aika iso osa elämääni tällä hetkellä. Niissä kuitenkin kestää vielä hetki.
Mutta laittakaa toki muitakin postaus toiveita, niitä on aina kiva toteuttaa!

8 kommenttia:

  1. Anonyymi3.9.16

    Mä olin vähän samanlaisten mietteiden kanssa alkuvuodesta, kun joulukuussa erosin koko aikuisikäni kestäneestä parisuhteesta. (18-23v) Meillä tosin ero oli yhteinen päätös ja meni ihan sovussa. Silti oli paljon mietittävää omasta itsestä ja sinkkuna olosta. Jostain syystä pelkäsin myös, etten koskaan löytäisi uutta, parempaa tai edes yhtä hyvää miestä. Ja ajattelin että tulen varmaan olemaan sinkkuna pitkään... Mutta eipä sitä voi aina ennustaa mitä elämässä käy, päädyin kuitenkin jo toukokuussa aloittamaan seurustelun uuden, ihanan miehen kanssa :) Joskus elämä vaan tuo kivoja yllätyksiä, toivotaan, että sulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdulkista kuulla että "samassa veneessä" on muitakin ja että elämä jatkuu kyllä! Toivotaan että teudän onni jatkuu vaan, ehkä mullekkin vielä se onni suodaan :)

      Poista
  2. Anonyymi3.9.16

    Tiedän että pärjäät elämässä ja varmasti löydät ihanan miehen kun sen aika koittaa..
    Mukavaa syksyä sinulle ja Kevinille!

    t.sanna

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4.9.16

    Hyvä postaus! Tsemppiä tulevaan :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi4.9.16

    eron jälkee joutuu aina ettimää itteään, varsinki jos yhessä on ns kasvettu aikuisiks ja perustettu perhe. mutta kyllä siintä ajan kanssa pääsee yli ja oppii tuntemaa ittensä paremmin ja lopulta myös sitä eksää pystyy kattomaa tuntematta mitää sen suurempaa. itte erosin 5vuoden suhteest ja lapsikin on, olin vielä teini ku aloin seurustelemaa kyseisen ihmisen kanssa ja yhdessä kasvettii aikuisiks ja lopulta saatiin lapsi, joten ymmärrän kyllä mitä käyt läpi. ja tiedän että joku päivä säkin olet taas onnellinen ja helpottunut että uskalsit jatkaa elämää ja tyytyväinen "uutee itseesi" :) erot ei oo ikinä helppoja mut niistä selvii aina vahvempana kohti tulevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppaavasta komentista :')

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥