27.7.2017

Päivä kuvina 9 - kesälomalla

Tätä on taas pyydetty ja nimenomaan kesälomalta, kerkesin viimehetkillä kuvaamaan meidän yhden päivän tältä lomalta, sillä tiistaina alkaa taas arki.

Tämä on jo yhdeksäs päivä kuvina -postaus, TÄÄLLÄ (klik) on edellinen ja tuon postauksen lopussa on linkkailtuna myös kaikki edelliset, jos joku haluaa käydä niitä kurkkaamassa.
Hauskaa muuten, että tuo edellinen sattui olemaan keskiviikko päivä, sillä tämäkin on eiliseltä, eli Keskiviikko 26.7.17 kuvina.




• Herättiin klo 10 (tässä lomalla herätty aina 8-10 välillä)
• klo 10-10.45 Kevin katto telkkaria, kun minä tein aamupalaksi puuroa ja laitoin pyykkejä


• klo 10.50 aamupalalla



• klo 11.05-11.40 keittiön siistintää, meikkaus, vaatteet, Kevinin uusien saappaiden sovitus



• 11.40-13 Käytiin kävellen apteekissa ja kaupassa ostamassa uusi tyyny ja eväsretkelle hyvää



• klo 13 kotona. Ostosten purku ja sängyn petaus.
• Klo 13.15 ruoka: nakkirisottoa



• klo 13.35-14.35 Koneella hommia, uusien syksyvaatteiden nimikointia, vaatekaapin siistintää, eväiden valmistus ja pakkaus, Kevin leikki






• klo 14.35-15.45 Käytiin kattomassa lampaita ja metsässä eväsretkellä. Oli tarkotus käydä myös enemmänki kävelemässä metsässä, mutta Kevinille iski vessahätä...





• 15.45-17 Kevin leikki, minä laitoin tiskejä ja tein ruokaa. Ruuan tekeytyessä ehdittiin hetki pelaamaan crash bandicoottia.
• klo 17 syötiin, uusia perunoita, uunimakkaraa ja porkkanaraastetta.




• klo 17.15 pikkukakkosta ja ruokalepoa.
• mies tuli töistä klo 17.35
• klo 18.30 käytiin hakemassa miehen auto huollosta
• kotona takasin klo 19.15, tarjosin iltapalaa Kevinille, mutta ilmeisesti maha täynnä kun ei maistunut.
• klo 19.45 Kevinin kanssa iltapesut ja iltasatu
• klo 20.20 Kevin nukkumaan



• klo 20.20-21.30 ehdittiin hengähtää ja juttelemaa rauhassa miehen kanssa, ennenku hän kävi nukkumaa.
• klo 21.30-23 nautin omasta rauhasta ja katselin netflixiä ja snäppäilin kaverin kanssa, kunnes hiivin itsekin nukkumaan.

Semmonen oli meidän eilinen päivä. Tässä lomalla meidän päivät on ollut tosi vaihtelevia; välillä ei tehdä juuri mitään kun vaan laiskotellaan kotona, välillä on siivouspäiviä, välillä oltu menossa kokoaika ja välillä nähty kavereitakin.

Kuten huomaatte niin iso osa kuvista on napattu mun snapchatista, joten jos tykkää seurailla meidän päiviä enemmänkin, niin kannattaa siellä seurata (Petra_Jasmin)

21.7.2017

Vuosi erosta pt.2

Muutama päivä sitten kirjoitin postauksen vuosi erosta
Sen kirjoitin enemmänkin tunnepuolesta, mutta kuuluuhan siihen muutakin.

Yksi tärkeä seikka on varmasti mun ja Rasen välit nykyään ja miten käytännön asiat toimii.
Heti eron jälkeen saatiin aika hyvin sovittua yhdessä kaikesta ja kuten silloin kirjoitin, luulin, että ollaan samoilla linjoilla, mutta ei sitten oltukaan ja tämä selvisi mulle vasta lastenvalvojalla.
Silloin välit tulehtui ja tunsin hyvin vahvoja negatiivisia tunteita kyseistä ihmistä kohtaan.
Lastenvalvojalla saatiin sovittua vain elarista ja maksupäivästä, kaikki muu jäi auki.

Meni jonkun aikaa niin, että isistä ei välillä kuulunut moneen viikkoon mitään, sitten taas kävi pyörähtämässä pari kertaa ja jälleen oli hiljaiseloa.
Siitä on onneksi menty eteenpäin.

Vuoden aikana meidän keskinäiset välit on aaltoillu siis jonkun verran, mutta nyt tuntuu vihdoin tasaiselta. Välit voisi olla paremmatkin, mutta paljon huonomminkin voisi asiat olla, joten olen nyt ihan tyytyväinen tähän.

Tapaamisista ei tosiaan ole mitään kirjallista sopimusta, mutta eipä sitä tarvitsekaan olla, kun kerta saa ilmankin hyvin sovittua. Ollaan pyritty siihen, että Kevin menisi isälleen yöksi jokakolmas viikonloppu ja muuten Rase käy meillä omien halujensa mukaan yleensä 1-2 kertaa viikossa töiden jälkeen. Ja nykyään nämä toteutuukin, ilman, että mun tarvii muistutella, että hei sulla olis täällä tää lapsikin.

Kuten aiemmassa postauksessa kirjoitinkin, niin lapsen asioiden huolto on jäänyt kuluneen vuoden aikana täysin mun kontolleni ja se riepoo yhä edelleen ja se on oikeastaan ainoa asia, josta käydään vääntöä edelleen, koska mun mielestä, jos on yhteishuolto, niin myös sen etävanhemman kuuluu silloin osallistua lapsen asioihin.
Myös tiedonkulku tökkii, mutta siihen ehdin tottua hyvin tuon viiden yhteisen vuoden aikana, kaiken tiedon minkä haluaa saada, pitää osata kysellä erikseen. Hyvänä esimerkkinä, että hän unohti kertoa muutostaan, jonkun läheltä liippaavan aiheen käsittelyssä muisti, että niin ehkä tarvit mun uuden osotteen. Jooo, olisi ihan jees tietää missä lapseni on silloin, kun ei ole kanssani...
Näihin toivon tulevan muutosta parempaan seuraavan vuoden aikana.


Kevin on tottunut tilanteeseen ja uuteen arkeen yllättävänkin hyvin. Ainoa, milloin hän on hämillään ja todella surkeana, on se, kun tulee isin luonta takaisin kotiin. Se ilta menee yleensä yhdessä itkien, koska mullekkin tulee tottakai ihan mielettömän paha mieli, kun näkee kuinka surkeana lapsi on. Ja usein yhä syytän mielessäni siitä itseäni tai meitä molempia vanhempia, kuinka lapsi joutuu kärsimään koska me vanhemmat epäonnistuttiin. Olisinko itse voinut tehdä jotain toisin.
Jossittelu ja syyttely ei kuitenkaan auta ja fakta on, että loppujen lopuksi lapsikin on onnellisempi kahdesta erillään olevasta vanhemmasta, kuin niistä vanhemmista yhdessä kireässä ilmapiirissä.

Itse opin pyörittämään arkea ainoana vanhempana yllättävän äkkiä, vaikka alkuun tuntui, että miten hitossa mä pidän yksin tän paletin kasassa. Kyllä ne uudet tavat ja rutiinit sieltä löytyi ihan itsestään nopsaa. En väitä, etteikö yhä tulisi tilanteita, kun miettii, että hitto kun olis se toinen vanhempi jeesimässä, kun omat kädet loppuu kesken, mutta perus arki pyörii kyllä loistavasti. Kai sitä selviää mistä vaan, kun on pakko ja asennoituu siihen tilanteeseen.



Vuosi sitten mietin myös kovasti sitä Kuka minä olen
´´Haaveilen päivästä, jolloin tiedän täsmälleen kuka minä olen ja mitä minä haluan. Haaveilen edelleen lapsista, mutta alan pikkuhiljaa totuttaa itseäni ajatukseen, että minulle riittää tuo yksi.
Haaveilen edelleen paremmasta taloudesta (parempi palkkaisesta työstä) mutta totean, että me pärjätään näinkin. Haaveilen päivästä, jolloin voin katsoa ex-kihlattuani tuntematta mitään sen suurempaa (vihaa/rakkautta/katkeruutta).
Haaveilen päivästä, jolloin huomaan että kyllä minä olenkin taas onnellinen ja hyvinvoiva.``


Nyt, vuotta myöhemmin, olen todennut, että oikeastaan milloinkaan ei voi tietää täsmälleen kuka on, koska elämä, omat valinnat, ympäröivät ihmiset ja olosuhteet muokkaa identiteettiä ihan koko ajan. Tarkoituksena on vain yrittää pysyä perässä siinä, kuka on ja tehdä itselle hyviä ja oikeita valintoja.
Myös se on ihan ok, jos ei aina tiedä mitä haluaa ja ne halutkin muuttuu matkan varrella.
          Nyt olen totuttanut itseäni ajatukseen, että ikinä ei tule sitä päivää, kun voisin katsoa ex-kihlattuani tuntematta mitään. En usko, että se on mahdollista kaiken sen jälkeen.
Kaiken, mitä me yhdessä koettiin, kasvettiin yhdessä teineistä aikuisiksi, yhteiset vuodet, surut ja onnen hetket. Yhteinen lapsi. Ei niitä voi unohtaa ja mitätöidä, eikä tarvitsekaan, lähinnä sen lapsen takia. Se lapsi yhdistää meitä aina ja muistuttaa olemassa olollaan, ettei se 5-vuotta yhdessä ollut missään nimessä hukkaan heitettyä ja turhaa aikaa ja yhdessä saimme jotain kaunista ja ainutlaatuista aikaan. Vaikkei voidakkaan enään kulkea samaa tietä, kuljetaan me aina vierekkäisiä polkuja, jotka mutkittelee ja joiden välissä menee pinet jalanjäljet.
Tunteet vaan muuttaa muotoaan ja niitä pitää oppia käsittelemään ja ymmärtämään.

Nyt, vuotta myöhemmin, tiedän, että vaikka tulee elämän ylösalas kääntäviä asioita ja tuntuu, kuin kaikki romahtaisi - siitä kaikesta pääsee yli, ja tulee päivä kun aurinko taas nousee ja loistaa kirkkaampana kuin koskaan.

Nyt, vuotta myöhemmin, olen 22-vuotias, pian 5-vuotiaan pojan onnellinen ja hyvinvoiva äiti. Eikä mun tarvitse selitellä itseäni enempää, ei muille eikä edes itselleni.

17.7.2017

eläimiä ja luontopolkua

Viime viikko oli tosi kiva, koska:

Meidän parvekkeen lasit käytiin vihdoin korjaamassa, ei sada enää sisälle.

Nähtiin kavereita puistoilun merkeissä.


Muru oli varannut lapsivapaalle illalle mulle hieronnan ja itselleen parturin siksi aikaa.

Päätin yllättäen lähteä Kevinin kanssa kouvolaan ke-pe, koska veljenikin oli siellä ja miehellä kuitenkin pitkiä työpäiviä, niin mitäpä me kotonakaan.
Oli tosi kiva nähdä veikkaa, ollaan nähty viimeksi jouluna ja silloinkin hyvin pikaisesti.
Nähtiin myös mun isovanhempia ja saatiin otettua vihdoin koko perheestä kuva,
myös Kevinin 5v. kuvat tuli räpsittyä.



 


Viikonloppuna käytiin Fallkullan kotieläintilalla. Yksi sorsista (kai nuo sorsia on??..) oli päässyt karkaamaan ulkoaitauksesta ja kävin sitte ilmoittamassa siitä henkilökunnalle, kun pelkäsin, että se karkaa. No sieltä sitten tuli nainen, joka totesi tuolle sorsalle vaan että ´´jaa, sä sitte päätit lähteä`` ja avasi aitauksen ja laski loputkin linnut sieltä pois. Katsottiin huuli pyöreenä, kun ne lähti vaappumaan laumana suorintatietä toiseen aitaukseen, en tiennyt että lintujakin saa opetettua toimimaan tietyllä tavalla.

 





Piti saada samanlaiset lasit kun enolla :D


Fallkullan jälkeen mietittiin mitä tehtäisiin ja yhtäkkiä mulla tuli mieleen luontopolut ja niin me etsittiin netistä joku lähellä oleva ja suunnattiin Pitkäkosken luonnonsuojelualueelle. Ai että siellä oli kiva kävellä ja katsella kauniita maisemia!
Kilometrejä en tiedä, koska me ei osattu kävellä yhtä tiettyä reittiä vaan mentiin siellä sikinsokin eri reittejä n. 1h 20min ja Kevin jaksoi kävellä/juosta tosi reippaasti koko aika. Olin todella yllättynyt, kun takana oli jo kuitenkin pitkä päivä ja kotona oltiin vasta puoli 9 illalla.












Täytyykin alkaa käydä useammin tuollaisilla luontopoluilla, koska Kevinkin selvästi tykkäsi.
Seuraava viikonloppu menee kyllä Kevinillä isänsä kanssa ja mä lähden elämäni ekaa kertaa festareille, toivottavasti olisi hyvä sää!